Ottelu ja pubit

Ottelu ja Pubit

 

Siirtyminen

Itse pelipäivänä siirtyminen Emiratesille tapahtuu tavallisesti vaivattomimmin undergroundilla eli metrolla. Paras linja on Piccadilly Line ja pääteasema joko Arsenal (lähempänä) tai Finsbury Park. Toinen vaihtoehto on Victoria Line ja asemana Highbury & Islington. Arsenal.comissa on lisäksi kattavat ohjeet Emiratesille pääsystä ja itse stadionista. Kannattaa mennä ainakin pari tuntia ennen peliä jo paikalle. Ja jos suunnittelee menevänsä pubin kautta niin vielä aiemmin.

 

Ostokset

Arsenalin viralliset club shopit stadionilla ja sen lähistöllä ovat auki jo aamusta lähtien. Niissä on kuitenkin ruuhkaa pelipäivinä, joten mahdollisuuksien salliessa kannattaa käydä ostoksilla muina päivinä.

Stadion ympäristössä on useita kojuja, jotka myymävät erilaisia fanituotteita sekä syötävää. Näissä shoppailu kannattaa tehdä mieluummin jo ennen peliä, kuin jälkeen jolloin stadionin lähikaduilla vallitsee melkoinen kaaos. Kauppakojut ovat auki tunteja ennen peliä. Samoin fanzineja (esim. the Gooner ja Highbury High) ja otteluohjelmia saa stadionin tuntumasta.

 

Highbury

Ennen peliä on tietysti hyvä käydä tsekkaamassa myös samoilla kulmilla sijaitseva Arsenalin entinen kotipyhättö Highbury, tai paremminkin sen jäänteet. Highbury on nykyään muutettu asunnoiksi, mutta stadionin kuuluisat East ja West Stand ovat ulkoisesti säilytetty.

 

Pubit

Hyviä pubeja on stadionin ympäristössä vaikka kuinka paljon, esim. The Gunners, Highbury Barn, The Famous Cock, The Tollington ja Twelve Pins. Etäämmällä on ehkä parempiakin pubeja, ainakin tarjoilu sujuu nopeammin. Esim. Aldwyn Castle, Marquees Tavern ja Bailey’s. Ne ovat enemmän Highbury & Islingtonin aseman suuntaan. Pubit ovat oleellinen osa brittien futiskulttuuria sekä ennen ja jälkeen pelin!

 

Ottelu

Stadionille kannattaa mennä hyvissä ajoin eli viimeistään puolta tuntia ennen kick-offia. Kotiotteluissa voi huoletta (ja pitääkin) pukeutua oman seuran väreihin, esim. pelipaitaan. Turvallisuustarkastusten nopeuttamiseksi stadionille ei kannata ottaa reppua, laukkua tms. ellei ole pakko.

Vieraspeleissä pelipaitaan pukeutuminen on myös ok, JOS liikkuu muiden goonereiden kanssa. Muuten on parempi olla neutraali, etenkin jos istuu vastustajan kannattajien seassa. Vieraspeleissähän käy pääsääntöisesti vain travel clubilaiset, jotka saavat kiintiölippunsa seuran kautta.