Yhdistys & liity
Arsenal Finland ry on englantilaisen jalkapalloseura Arsenal FC:n Suomen virallinen kannattajayhdistys, jonka Arsenal FC hyväksyi viralliseksi kannattajakerhokseen syksyllä 2004. Aiemmin Suomen toiminta oli käynnistynyt epävirallisesti Finnsbury Gooners –nimellä.
Kannattajamäärän ja toiminnan kasvaessa Arsenal Finlandin hallitus päätti keväällä 2014 yhdistyksen rekisteröinnistä, ja Arsenal Finland ry:n perustamiskirja allekirjoitettiin FA-cupin semifinaalin yhteydessä 12.4.2014 Nastolassa.
Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen Suomen Arsenal FC:n kannattajat sekä tarjota heille tapahtumia ja yhteisöllisyyttä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää fanitapahtumia, kokouksia ja antaa infoa toiminnastaan sekä mahdollistaa Arsenalin ottelulippujen ostamisen. Toimintansa tukemiseksi yhdistys hankkii kannatusjäsenmaksuja jäseniltään ja yhteistyökumppaneiltaan.
Jäsenyys
Arsenal Finland ry:n jäseneksi voivat liittyä kaikki suomalaiset Arsenal FC:n kannattajat maksamalla kertaluonteisen liittymismaksun sekä vuosittaisen jäsenmaksun. Lue lisää liittymisestä alla.
Vuosikokous vahvisti liittymismaksuksi 10 euroa / hlö sekä jäsenmaksuksi 10 euroa / hlö.
Yhdistyksen jäsenenä pääset mukaan kannattajakerhon toimintaan ja tapahtumiin, saat upean numeroidun jäsenkortin sekä nautit yhdistyksen jäseneduista. Jäsenillä on myös mahdollisuus anoa ottelulippuja Arsenal FC:n kotiotteluihin yhdistyksen kautta. Jäsenillä on oma Facebook-keskusteluryhmä, johon hyväksytään jäseniksi ainoastaan yhdistyksen jäsenet.
Tiedotamme yhdistyksen asioista sähköpostilla ja ry:n Facebook-sivustolla.
Liity jäseneksi
Voit hakea Arsenal Finland ry:n jäseneksi alla olevalla lomakkeella.
Lomakkeen saatuamme lähetämme sinulle sähköpostitse ohjeet liittymis- ja jäsenmaksulaskun maksua varten.
Kun olet maksanut laskusi, voit liittyä Facebook –ryhmään Arsenal Finland ry (official supporters club). Jäsenkorttisi lähetetään postitse antamaasi osoitteeseen.
Jäsenedut
Arsenal Finland ry tarjoaa jäsenilleen seuraavat jäsenedut:
Otteluliput kotiotteluihin
LIPPUKÄYTÄNNÖT KAUDELLE 2024-2025: Arsenal Finland ry:n jäsenellä on mahdollisuus anoa ottelulippuja Arsenalin kotipeleihin 1 kpl / ottelu. Lippuanomus on tehtävä osoitteeseen lippuasiat@arsenalfinland.net ja se on oltava perillä 10 viikkoa ennen ottelupäivää. Pois lukien kauden avaus- ja cup-ottelut, jolloin anomus on tehtävä viipymättä ottelupäivän varmistuttua.
Otteluliput arvotaan ja lipun saaminen edellyttää kahden vuoden yhtäjaksoista Arsenal Finland ry:n jäsenyyttä.
Lippuanomuksissa käytetään myös harkintaa moneenko peliin Ry:n jäsen on anomuksen tehnyt, jotta mahdollisimman moni pääsisi pelejä katsomaan.
Lippuanomus on mahdollista perua 10 viikkoa ennen ottelun alkua, jonka jälkeen ANOMUS ON AINA SITOVA! Arsenal Finland ry toimii lippujen välittäjänä, ei kauppaajana. Lippuanomuksen tehnyt on sitoutunut ostamaan lipun kaikissa tapauksissa, myös ottelun pelipäivän muuttuessa. Lipun saa myydä eteenpäin lipussa merkittyyn hintaan, ensisijaisesti Arsenal Finland ry:n jäsenille. Myynti-ilmoituksen voi laittaa itse tai yhdistyksen avustamana ry:n Facebook-sivulle.
Arsenal Finland ry:n jäsenet saavat alennusta Kon-Tiki Sport Travelilta hankituista ottelumatkapaketeista. Kon-Tiki räätälöi matkan kunkin tarpeen mukaan. Pyydä matkatarjousta sähköpostitse osoitteesta sport@kontiki.fi ja kerro olevasi Arsenal Finland ry:n jäsen, niin saat 5 % alennuksen matkapaketisti. Huomoithan, että Kon-Tiki myy aina kokonaisia matkapaketteja, eikä yksittäisiä ottelulippuja.
10%:n alennus Rhodes Hoteliin Lontoossa
Rhodes Hotel on laadukas kolmen tähden hotelli Lontoon keskustassa Hyde Parkin kupeessa, johon Arsenal Finlandin jäsenet saavat 10 %:n alennuksen listahinnasta. Varauksen voi myös perua kuluitta. Varaus tulee tehdä ottamalla yhteyttä hotelliin suoraan sähköpostitse. Sähköpostissa tulee mainita, että kyseessä on “member of Arsenal Finland”.
Ruoka- ja juomatarjouksia sporttibaareissa
Vaihtuvia alennuksia saa esittämällä voimassa olevan jäsenkortin seuraavissa baareissa.
Helsinki:
Draft Sport Bar
Vaasa:
Tampere:
Muut edut
Arsenal Finland ry järjestää kilpailuja Arsenal Finland ry:n Facebook-ryhmässä yhteistyössä Supporters Placen (www.supportersplace.fi). Palkintoina kilpailussa on erilaisia Arsenal-tuotteita esim. pelipaitoja ja huiveja.
Tiedotamme uusista eduista sekä Arsenal Finland ry:n Facebook-sivustolla että sähköpostitse. Erilaisten kokousten, matkojen ja tapahtumien lisäksi pyrimme jatkuvasti kehittämään jäsenetuja ja löytämään uusia yhteistyökumppaneita.
Arsenal Finland -tuotteet
Arsenal Finland ry:n jäsenillä on mahdollisuus tilata Arsenal Finlandin t-paitoja, pipoja sekä kaulahuiveja. Mikäli olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä sähköpostitse sihteeri@arsenalfinland.net.
Kauden pelaajat
Arsenal Finlandin jäsenet valitsevat keväisin oman kauden pelaajansa avoimella äänestyksellä. Kausittain seura arpoo 10 kannattajakerhoa, joiden edustajat pääsevät ojentamaan kerhon palkinnon pelaajalle henkilökohtaisesti.
2023/24: 1. Rice 37,5 % I 2. Odegaard 29,5 % I 3. Saliba 17 %
10 pelaajalle ääniä, 343 äänestäjää
2022/23: 1. Odegaard 62 % I 2. Ramsdale 12 % I 3. Saka 7 %
12 pelaajalle ääniä, 264 äänestäjää
2021/22: 1. Saka 43 % | 2. Ramsdale 32 % | 3. Odegaard 7 %
10 pelaajalle ääniä, 231 äänestäjää
2020/21: 1. Saka 70 % l 2. Tierney 14 % l Smith Rowe 7 %
10 pelaajalle ääniä, 245 äänestäjää
2019/20: 1. Aubameyang 94 % l 2. Leno ja Martinez (äänet tasan) kummatkin 2 %
6 pelaajalle ääniä, 167 äänestäjää
2018/19: 1. Aubameyang 47 % l 2. Lacazette 26 % l 3. Leno 12 %
12 pelaajalle ääniä, 224 äänestäjää
2017/18: Ei äänestystä.
2016/17: 1. Sanchez 79 % | 2. Koscielny 8 % | 3. Giroud 4 %
6 pelaajalle ääniä, 119 äänestäjää
2015/16: Ei äänestystä.
2014/15: 1. Sanchez 39 % | 2. Coquelin 24 % | 3. Koscielny 11 %
14 pelaajalle ääniä, 195 äänestäjää
2013/14: 1. Ramsey 69 % | 2. Mertesacker 20 % | 3. Özil 6 %
5 pelaajalle ääniä, 35 äänestäjää
2012/13: 1. Cazorla 49 % | 2. Arteta 14 % | 3. Wilshere 11 %
9 pelaajalle ääniä, 37 äänestäjää
2011/12: 1. Van Persie 86 % | 2. Arteta 5 % | 3. Sagna, Song, Szczesny 3 %
5 pelaajalle ääniä, 36 äänestäjää
2010/11: 1. Wilshere 54 % | 2. Nasri 18 % | 3. Djourou 6 %
10 pelaajalle ääniä, 44 äänestäjää
2009/10: 1. Fabregas 50 % | 2. Vermaelen 32 % | 3. Song 15 %
4 pelaajalle ääniä, 46 äänestäjää
2008/09: 1. Van Persie 37 % | 2. Almunia, Arshavin, Nasri 13 %
9 pelaajalle ääniä, 30 äänestäjää
2007/08: 1. Flamini 45 % | 2. Fabregas 22 % | 3. Adebayor 13 %
7 pelaajalle ääniä, 44 äänestäjää
2006/07: 1. Fabregas 54 % | 2. Gilberto 29 % | 3. Van Persie 9 %
4 pelaajalle ääniä, 31 äänestäjää
2005/06: 1. Lehmann 58 % | 2. Henry 17 % | 3. Fabregas 12 %
5 pelaajalle ääniä, 39 äänestäjää
2004/05: 1. Henry 68 % | 2. Bergkamp 17 % | 3. Fabregas 8 %
4 pelaajalle ääniä, 35 äänestäjää
Hallitus
Arsenal Finland ry:n hallitus (alk. 12.11.2022):
Puheenjohtaja Petteri Hakanen (puheenjohtaja ät arsenalfinland piste net)
Sihteeri Harri Karjala (sihteeri ät arsenalfinland piste net)
Rahastonhoitaja Markku Kyyrönen (jasenasiat ät arsenalfinland piste net)
Jäsen (otteluliput) Tommi Peuhkurinen (lippuasiat ät arsenalfinland piste net)
Varajäsen Joona Sorva