Viikinsaari-Cup 2020

30.7.2020

Englannin liigan kannattajat ry, eli tuttavallisemmin ELK, järjesti viime lauantaina Tampereen Viikinsaaressa jo perinteiseksi muodostuneen kannattajaturnauksen. Tämän vuoden turnaus oli järjestyksessään 29. Sää oli jälleen mitä mainioin, vaikka Pekka Pouta ja Mette Mannonen olivatkin pitkin viikkoa uhkailleet mahdollisilla sateilla.

Turnauksen henki on seuraava: Kahdeksan joukkueellista englantilaisen jalkapallon ystävää ottaa mittaa toisistaan omien suosikkijoukkueidensa väreissä. Mukana olivat tänäkin vuonna Arsenal, Chelsea, Newcastle, Liverpool, Aston Villa, ManU, Tottenham sekä Rest Of England (ROE). Viimemainittu joukkue on sekajoukkue niiden seurojen kannattajista, jotka eivät saa jalkeille omaa joukkuettaan. Peliaika turnauksessa on 1x15 min, joten klassinen ensimmäisen maalin merkitys onkin otteluissa suuri. Kentällä on kerrallaan 6+1 pelaajaa. Kenttä on ehkä hieman normaalia pikkukenttää pienempi, joten tempo ottelussa on välillä jopa yllättävän kova. Ehkäpä hienoin sääntö turnauksessa on kuitenkin perinteinen "vetäjä hakee". Eli se kenestä pallo menee yli, hakee pallon. Varsinkin kentän toisen päädyn takana alkava alamäki hillitsee hieman muulinpotkun virittäjiä. Vaikka otteluissa pelataan hymy huulilla, eikä murjota (fyysisesti) vastustajia, niin kyllä oman seuran pelipaidan päälle laittaminen nostattaa aina taistelufiilistä. Pientä huutelua ja kuittia siis lentää, mutta mitään isompia sikailuja ei turnauksessa olla nähty.

Tämän vuoden lohkojakoa katsoessa hieraisin hieman silmiäni, sillä Tottenhamin nimi samasta lohkosta loisti poissaolollaan. Lieneekö Uefan lämmitetyt pallot jääneet koronan takia matkalla vai mikä oli, mutta tänä kesänä ei nähty lähes joka vuotista Viikinsaaren NLD:tä. Kanssamme samaan lohkoon oli arvottu ROE, Newcastle ja ManU.

Turnausviikolla Arsenal koki vielä jobinpostia, sillä muutama aikaisempien vuosien tukipilareista joutui jäämään turnauksesta pois. Poisjäänneistä huolimatta avausotteluun ROE:ta vastaan oli marssittaa 12 punapaitaista kenttäpelaajaa. Tolppien väliin asteli parissa edellisessä turnauksessa joukkueen tukipilariksi Bernd Lenon kaltaisailla otteilla noussut Lassi. Toki ennen avausottelua myös Lassin pelaaminen oli vaakalaudalla. Varustekassia purkaessa, Lassi huomasi maalivadille aina tärkeän vasemman jalan ulkosyrjän repsottavan vuoden 2012 mallisesta Adidaksen nappulakengästä Onneksi huollon laukuista löytyi muutakin kuin vain nestetasapainon ylläpitoon tarvittavaa materiaalia, joten ei muuta kuin pari kierrosta sähköteippiä kenkään ja mies tolppien väliin.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan siis asettui keräilyjoukkue Rest of England. Joukkueen väreissä viiletti niin Southamptonin, Middlesbroughin kuin Leedsinkin kannattajia. Yllätykseksi Norwichin paitoja esiintyi jopa viime vuotista vähemmän. Itse ottelussa oli alusta lähtien normaalia Viikinsaariottelua enemmän vauhtia. Olikin selvää, että ROE:lla oli tänä vuonna aiempaa terävämpi joukkue jalkeilla. Ottelun alussa Lassi joutuikin venymään muutamia kertoja huippupelastuksiin ROE:n hyökätessä terävästi varsinkin meidän vasemmalta laidalta. Ottelun edetessä saimme kuitenkin enemmän ja enemmän pelin juonesta kiinni. ROE:n yhdestä tolppalaukauksesta huolimatta pääsimme vyöryttämään useita hyökkäyksiä vastustajan maalia kohti. Avausmaali olikin lähellä muutama minuutti ennen loppua, kun Jani oivalsi päästää matalan keskityksen ohitseen takatolpalle juoksevalle manageri-kapteeni Tommille, jonka ohjauksen ROE:n hyvin pelannut maalivahti torjui vain vaivoin. Vielä ottelun viimeisillä sekunneilla saimme vapaapotkun aivan rankkarialueen rajalta. Pallon taakse asettui Aki, joka lähettikin pepemäisen kierteisen vasemman jalan potkun kohti takakulmaa. Pallo olikin jo menossa suoraan maaliin, mutta viime hetkillä ROE:n kokenut puolustaja sai ohjattua pallon päällään yli maalin. Tämän jälkeen tuomarin pillistä kuului kolme vihellystä ja pisteet tasattiin luvuin 0-0. Vaikka ottelun jälkeen pistejako harmittikin, niin paikkoihin nähden tasatulos lienee oikeutettu tulos.

Päivän toisessa ottelussa kohtasimme Newcastlen, joka oli ensimmäisessä ottelussa kokenut tappion ManU:lle. Newcastlen kokoonpano oli Viikinsaareen rakentunut hyvin Koillis-Englantilaisten näköiseksi. Joukkueessa oli isokokoisia hyökkääjiä sekä kovaluisia puolustajia. Jotain Newcastlen joukkueesta kertoo se, että 188 senttisenä tunsin itseni pieneksi hyökkääjäkolossien puristuksessa. Tokikin vastapainoksi pääsin varmastikin ensimmäistä kertaa elämässäni lajista riippumatta vastustajan ohi juosten. Ottelu alkoi kannaltamme hyvin, koska saimme heti pallonhallinnan itsellemme. Pallo liikkui tyylikkäästi mieheltä miehellä ja loimmekin ennen ensimmäistä maalia muutaman todella maukkaan maalipaikan, mutta heikko viimeistely piti tilanteen tasoissa. 1-0 maali näki päivänvalon, kun Miika katkaisi liukutaklauksellaan Newcastlen hyökkäyksen, Aku otti pallon ja ohitti vauhdilla Harakoiden puolustajan, keskitti maalille, josta Arto S. liukui pallon maailmanluokan viimeistelyllä riman kautta maalin kattoon. Ensimmäisestä maalista ei ehtinyt kulua kuin muutama minuutti, kun Lassin antoi allekirjoittaneelle lyhyen maalipotkun. Newcastlen hyökkääjät lähtivät rynnimään kohti, joten sutaisin pallon vain pitkänä Arto S:n tilalle kärkeen tulleelle Janille. Heikosta syötöstä huolimatta Jani otti pallon haltuun silkkisellä kosketuksella, siirsi pallon sivulle ja sijoitti nahkakuulan varmasti ohi newcastlevahdin. Maalin jälkeen jatkoimme painostamista. Newcastle puolusti kuitenkin Suomen kovimman RoPS-kannattajan, Taten johdolla hyvin, emmekä päässet maaliviivaa lähemmäksi kolmatta maalia. Voitto ja maalitili turnauksessa oli avattu. Tämä nosti itseluottamustamme lohkon viimeiseen otteluun ManU:a vastaan.

Lohkon muut ottelut olivat menneet siten, että tarvitsimme ManU:sta vähintään neljän maalin voiton, jotta olisimme päässeet tasapisteisiin ROE:n kanssa lohkon kärkeen. Turnauksessa lohkojen voittajat selvisivät finaaliin ja lohkokakkoset pronssiotteluun. ManU:lla ei ollut enää mahdollisuutta finaaliin, mutta meidät kaatamalla he pääsisivät pronssiotteluun.

Ottelu ManU:a vastaan alkoi katastrofaalisesti. Ottelua oli pelattu arviolta kaksi minuuttia, kun kulmapotkun jälkitilanteesta ManU-hyökkääjä tuikkasi pallon Lassin selän taakse. Jo ennen maaliin johtanutta kulmapotkua, pelissämme oli yliyrittämistä sekä hätäisiä ratkaisuja. Pallo ei meinannut pysyä hallussamme ja yritimme liian vaikeita syöttöjä, koska kaikilla oli maalierosta johtuen kiire tehdä maaleja. Avausmaalin jälkeen mikään ei kuitenkaan muuttunut. Pidimme edelleen kiirettä, eikä tasapainomme kentällä ollut hyvä. ManU pääsi helpoista pallonmenetyksistä muutamin vaarallisiin hyökkäyksiin. Lassin ja Arto L:n hyvä puolustuspeli estivät kuitenkin lisämaalien synnyn. Ottelussa taidettiin tehdä jonkin asteinen ennätys, ManU:n saadessa minuutin sisään viisi kulmapotkua. Nämä hoidettiin kuitenkin kunnialla. Ottelun ollessa puolessa välissä, ManU:n keskikenttäpelaaja katkaisi hyökkäyksemme, pelasi pallon nopeasti heidän hyökkääjälleen. Tämä ohitti taitavasti kaksi keltapaitasta (olimmehan tässä ottelussa vierasjoukkue) ja viimeisteli pallon maaliin vuoren varmasti maaliin. Emme kuitenkaan tästä lannistuneet, vaikka varmasti kaikki tiesivät, ettei finaalipaikkaan ollut enää mitään mahdollisuuksia. Jokainen kuitenkin halusi pelata ylpeästi tykkilogo rinnassaan loppuun asti ja nousta vielä tasoihin. ManU:n maalista ei ehtinyt kulua aikaakaan, kun nopean hyökkäyksen jälkeen Aku pääsi takatolpalta kaventamaan 2-1. Kirivaihde oli asetettu silmään! Vaihteistoissa oli kuitenkin jotain vikaa, sillä ManU pääsi vielä hieman onnekkaastikin tekemään 3-1 aivan ottelun loppuhetkillä. Tämä jäikin ottelun lopputulokseksi ja jouduimme tyytymään lohkon 3. sijaan.

Ottelun jälkeen jokainen pelaaja ja kannattaja tiesivät, ettemme olleet ManU:a vastaan lähelläkään sillä tasolla, millä olimme olleet kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Itse ainakin tunsin pelanneeni yhtä vahvan ottelun kuin David Luiz koronan jälkeisessä City-ottelussa. Mutta jossittelu on turhaa ja sijoitus oli tänä vuonna se minkä ansaitsimme. Ottelun jälkeen sauna, pulahdus kylmähkössä vedessä ja olut auttoivat kummasti virkistämään mieltä ja kehoa.

Paikalle oli saapunut yhteensä n. 25 Gooneria ympäri Suomen, joista osa pelasi ja osa kannusti.  Vaikka tulos jokaista harmittikin, niin kaikki paikallaolijat varmasti allekirjoittavat päivän olleen mitä parhain. Kiitos Arsenal Finland ry:n puolesta kaikille osallistujille niin saaressa, kuin etänä!

Muutamia kuvia ja videoita turnauksesta löytyy Arsenal Finlandin Instagram-tililtä (arsenalfinland).

Ensi vuonna onkin 30. vuotisjuhlaturnaus ja järjestäjät ensi kesälle erityisohjelmaa. Toivottavasti ensi kesänä mahdollisimman moni pääsee mukaan turnaukseen. Silloin haetaan pytty sinne, minne se kuuluukin eli Tommin takanreunukselle.