Kristallipallo kertoo

12.3.2020

Edellisestä kirjoituksestani on kulunut jo tovi. Tähän yksinkertainen selitys on töiden ja muiden harrastusten tuottamat aikatauluongelmat. Mielessä on ollut montakin aihetta, joista olisin voinut kirjoittaa, mutta pitkien päivien jälkeen ajatus ei ole enää siirtynyt näppäimistölle.

Arsenalin otteet ovat viime aikoina heilahdelleet pelillisesti, mutta tuloksellisesti joukkue on Olympiakos-konttauksesta huolimatta pelannut mukiin menevästi. Edelliset kahdeksan valioliigaottelua on sujunut tappiotta ja FA Cupissa Tykkimiehet ovat selvinneet puolivälieriin. Toki näistä valioliigaottelusta neljä on päättynyt tasapeliin, mutta viime aikoina tiukat ottelut on saatu käännettyä voitoiksi, kuten West Ham ja Everton voitot osoittavat. En jaksa uskoa, että Emeryn Arsenal olisi näitä otteluita voitoiksi kääntänyt.

Pelillisesti voitot eivät välttämättä ole olleet ns. ansaittuja, mutta henkilökohtaisesti olen tyytyväinen joukkueen parantuneeseen kollektiiviseen puolustuspelaamiseen. Viime otteluissa joukkueenpuolustaminen on ollut laadukkaampaa muutamaan edelliseen kauteen verrattuna. Tästä hyvä esimerkki on ikuisen sylkykupin Mustafin parantuneet otteet. Viime aikoina ongelmia ovat tuottaneet erikoistilanteet tai niiden jälkitilanteet, kuten Evertonia vastaan huomasimme. Onneksi erikoistilannepuolustaminen on helpompi laittaa kuntoon kuin koko joukkueen puolustaminen. Tämä lieneekin kesällä Artetan to do-listan kärkipäässä.

Loppukautta ajatellen Arsenalin panokset on asetettu FA Cupiin ja Valioliigaan. Valioliigassa mahdollisuudet top 4 joukkoon ovat seitin ohuet. Vielä kuukausi sitten olin varma, ettei Arsenal tule missään tapauksessa pelaamaan ensi kaudella Mestarien liigaa (ainakaan Valioliigan kautta), mutta muiden(kin) konttaaminen sekä Cityn mahdollinen Mestarien liiga –panna antaa Arsenalin vielä jonkinlaisen mahdollisuuden päästä Sieniliigaan.

Kaivoin kristallipallon esiin yläkerran komerosta Arshavinin ja Walcottin pelipaitojen välistä ja katsoin miltä Arsenalin loppukausi tulee Valioliigassa näyttämään. Tässä kohtaa on toki vaikea arvioida toukokuun otteluita kovin tarkasti, sillä otteluihin vaikuttaa paljon se kuinka paljon panosta eri joukkueilla on. Lisäksi on epävarmaa pelataanko koko sarjaa loppuun koronaviruksen takia. Arvioin silti miten loppukausi sujuu ja mikä tulee olemaan Arsenalin loppusijoitus.

Brighton-Arsenal. Graham Potter on tuonut Brightonille pallonhallintaan perustuvan pelitavan. Tämä ei ole tapahtunut ilman kasvukipuja ja tämä näkyy sarjataulukossa. Välillä erinomaisia otteita on seurannut heikompi esitys altavastaajaa vastaan. Aiemmin Brighton on ollut Arsenalille hankala vastustaja, mutta uskon nyky-Brightinin sopivan paremmin Arsenalille, koska Potterin ryhmä ei varsinkaan Amexilla aseta bussia parkkiin. Arsenal voittaa 1-2.

Arsenal-Norwich. Pukki party ei ollut enää alkukauden loistossaan, eivätkä Norwichin otteet ole muutenkaan yksittäisiä pilkahduksia lukuun ottamatta ole antaneet viitteitä siitä, että joukkue olisi säilymässä. Joukkueiden tasoero on niin suuri, että Arsenalin pitäisi ottelu hoitaa. Arsenal voittaa 2-0.

Wolves-Arsenal. Suositussa Valioliiga-viikko podcastissa Wolverhampton on nimetty sarjan Mustanaamioksi, jota se eittämättä on. Joukkueen pelitapa soveltuu erinomaisesti isompia vastaan. Nuno Espirito Santo on saanut käytännössä kolme vuotta rakentaa joukkuetta saman rungon päälle. Tähän lisäyksenä muutamat täsmähankinnat kuten Raul Jimenez, on tehnyt Wolverhamptonista erittäin kollektiivisen ja yhteen hitsaantuneen joukkueen. Lähtökohtaisesti Wolves lähtee otteluun suosikkina, eikä Arsenalilla ole odotettavissa pisteitä Länsi-Midlandsin retkeltä. Mikäli Wolves keskittyy tässä vaiheessa Eurooppa liigaan, on Arsenalilla mahdollisuus napata pisteitä mukaan Molineuxilta. Wolves voittaa 2-0.

Arsenal-Leicester. Mikäli Arsenal voittaa Sheffield Unitedin FA Cupin välierissä tämä ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan. Tämä saattaa vaikuttaa ottelun tulokseen, mikäli ottelu siirretään lähelle toista ottelua. Oletetaan kuitenkin ottelun pelattavan sillä kuuluvalla paikalla. Leicesterin lento ei ole ollut syksyn tasolla, jolloin esim. Vardy kirjaimellisesti lensi valioliigaviheröillä (Crystal Palace ottelun tuuletus). Myös James Maddison on kadonnut kuvasta. Maanantainen voitto umpisurkeasta Villasta antoi kuitenkin viitteitä Leicesterin heräämisestä, joten helppoa ei Arsenalilla tule olemaan. Tähän lisättynä Vardyn kiintiömaali Arsenalin verkkoon tarkoittanee sitä, että pisteet jaetaan Pohjois-Lontoossa tuloksella 1-1.

Tottenham-Arsenal. Spurs on ollut viime aikoina umpisurkea. Tämä ei haittaa itseäni millään muotoa. Spursin heikko vire johtuu osittain loukkaantumisista, mutta myös taikuri-Mourinhon ”kultaisesta” kosketuksesta. North London Derbyt kuten kaikki muutkin derbyt ovat kuitenkin aina oma lukunsa. Vaikka Harry Kanen pitäisi olla vielä tästä ottelusta sivussa loukkaantumisen takia, niin veikkaan Kanen kokevan ihmeparantumisen ja pelaavan ottelussa. Viime aikaisissa paikallisotteluissa perinteeksi on muodostunut Tottenhamin rankkari, jonka Kane upottaa maaliin. Tämäkään kerta ei tee poikkeusta, kiitos David Luizin tekemän rikkeen. Vaikka kuinka toivon voittoamme, niin pisteet jaetaan 1-1 tuloksella.

Arsenal-Liverpool. Tässä kohtaa Liverpool on mitä luultavammin jo varmistanut mestaruutensa. Se ei ole kuitenkaan mukana enää missään muussa kilpailussa, joten Klopp tulee varmasti marssittamaan Emiratesin nurmelle parhaan mahdollisen kokoonpanon. Liverpoolin pelillinen suorittaminen on kevään aikana kääntynyt laskuun, eikä sillä ole ottelussa enää panosta. Kloppin joukkue on kuitenkin sen verran laadukas, että pisteet matkaavat Merseysidelle 1-2 lukemin.

Aston Villa-Arsenal. Tässä kohtaa Villa on jo varmistanut putoamisensa. Grealishilläkin lienee tässä kohtaa katseet muissa maisemissa, näin ainakin toivon. On kuitenkin mahdollista, että Villalle käy kuten joillekin putoajille eli putoamisen varmistumisen jälkeen otteet vapautuvat. Oli tilanne kuinka hyvänsä, niin Arsenalin tulee hakea Villa Parkilta 3 pistettä. Arsenal voittaa 1-3.

Arsenal-Watfrod. Kauden päätösottelu. Jo varmaksi putoajaksi tuomittu Watford heräsi henkiin Nigel Pearsonin nimittämisen ja Troy Deeneyn paluun jälkeen. Alkuhuuman jälkeen tullut pieni taantuminen katkesi hienoon voittoon Liverpoolista. On mahdollista, että Watfordilla on tässä ottelussa vielä isot panokset säilymisen suhteen, joten helppo peli tästä ei Tykkimiehille ole tulossa. Uskon kuitenkin Arsenalin ottavan kotinurmella kovan taistelun jälkeen 3 pistettä 2-1 voitolla.

Manchester City-Arsenal. Ottelu siirrettiin koronaviruksen takia myöhemmin päätettävään ajankohtaan. Vaikka Cityn kausi ei ole Valioliigassa sujunut odotusten mukaisesti, pitäisi sen ottaa tästä ottelusta 3 pistettä. Arsenalia saattaa auttaa Cityn mahdollinen Mestarien liigan menestys, jolloin se saattaa lepuuttaa avainmiehiään Sieniliigaa varten. Cityllä on kuitenkin niin laaja materiaali ja pelin peruspalikat sillä tasolla, että se voittaa ottelun 2-0.

Southampton-Arsenal. Ottelun ajankohta ei ole vielä tiedossa. Alkuvaikeuksien jälkeen Southampton on piristynyt ja ottanut pisteitä sieltä ja toisen täältä. Sillä tuskin on panosta ottelussa ja Danny Ingsin tyrehtyneet maalihanat takaavat Arsenalille 1-2 voiton.

Arsenal tulee siis keräämään loppukauden aikana vielä 17 pistettä ja täten lopullinen pistemäärä tulee olemaan 57 pistettä.

Kristallipalloni osasi myös kertoa muiden sijoilla 4-9 olevien joukkueiden pelaavan seuraavasti:

Chelsea-Aston Villa 3-1
West Ham-Chelsea 1-2
Chelsea-Watford 2-1
Crystal Palace-Chelsea 1-1
Sheffield United-Chelsea 0-0
Chelsea-Norwich 3-0
Liverpool-Chelsea 3-1
Chelsea-Wolves 0-1
Chelsea-ManCity 1-2

Tottenham-ManU 2-2
Brighton-ManU 1-2
ManU-Bournemouth 3-0
Aston Villa-Manu 0-1
ManU-Southampton 2-0
Crystal Palace-ManU 1-0
ManU-West Ham 1-1
Leicester-ManU 1-1
ManU-Sheffield Utd 0-0

West Ham-Wolves 1-1
Wolves-Bournemouth 0-1
Aston Villa-Wolves 1-2
Wolves-Arsenal 2-0
Sheffield Utd-Wolves 1-1
Wolves-Everton 2-2
Burnely-Wolves 2-0
Wolves-Crystal Palace 2-1
Chelsea-Wolves 0-1

Newcastle-Sheffield Utd 1-0
Sheffield Utd-Tottenham 2-1
Burnley- Sheffield Utd 0-0
Sheffield Utd-Wolves 1-1
Sheffield Utd-Chelsea 0-0
Leicester- Sheffield Utd 2-1
Sheffield Utd-Everton 1-1
Southampton- Sheffield Utd 2-1
ManU-Sheffield Utd 0-0

Tottenham-ManU 2-2
Tottenham-West Ham 1-0
Sheffield Utd-Tottenham 2-1
Tottenham-Everton 1-1
Bournemouth-Tottenham 0-1
Tottenham-Arsenal 1-1
Newcastle-Tottenham 2-1
Tottenham-Leicester 2-1
Crystal-Palace-Tottenham 1-1

Lopputaulukko sijoilla 4-9 tulee olemaan:

4. Chelsea 62 p
5. ManU 61 p
6. Wolves 58 p
7. Arsenal 57 p
8. Tottenham 54 p
9. Sheffield Utd 51 p

Keväällä siis tulemme viettämään St. Totteringhams Day:ta!