Pelivinkki ajankuluksi

20.2.2020

Tämän postauksen sisältö on turha, ei pidä sisällään mitään järkevää tai analyyttistä, saatika että se hyödyttäisi lukijaa millään muotoa. Edellisen lauseen sisällöllä ei ole tarkoitus houkutella lukijaa lukemaan tästä eteenpäin, vaan se on allekirjoittaneen näkemys kirjallisesta tuotoksestani.  

Olemme ystäväni Joona Sorvan kanssa usein spekuloineet millainen olisi Arsenalin kaikkien aikojen joukkue. Eri aikakausien pelaajien on todella hankala verrata ja vaikka se olisikin helppoa, niin on täysin mielipideasia onko Jens Lehmann parempi maalivahti kuin David Seaman. Päätimme Joonan kanssa pienentää aikaväliä ja valita omasta mielestämme parhaat kokoonpanot Arsenalissa vuoden 2010 jälkeen pelanneista pelaajista. Jotta homma ei olisi ollut liian helppoa, niin päätimme härskisti kopioida Valjuraati-podcastissa olleen konseptin, jossa vuorotellen valittiin pelaajia omaan joukkueeseen siten, ettei saanut valita samaa pelaajaa jonka toinen oli jo valinnut. Eli säännöt lyhykäisyydessään 1) Kolikonheitolla arvotaan kumpi saa valita pelaajan ensin. Toisella kierroksella sitten valitsee ensin kolikonheiton hävinnyt osapuoli jne. 2) Yhteensä valitaan 11 avauksen pelaajaa, jonka jälkeen valitaan 7 vaihtopelaajaa. 3) Pelaajan tulee olla pelannut Arsenalissa 2010-2020 välisenä aikana. 4) Kilpailun voittaja on se, joka jaksaa kauemmin väitellä oman joukkueensa paremmuudesta.

Pelimme Joonan kanssa eteni seuraavasti:

Voitin kolikonheiton ja sain valita ensin.

Harri: ”Laurent Koscielnyn. Arsenalissa ei ole ollut liikaa hyviä toppareita ja Koscielny on ehdottomasti paras niistä, joita oli mahdollisuus ottaa. Pelasi myös käytännössä koko vuosikymmenen Arsenalissa”

Joona: ”Nacho Monreal. Ylivoimaisesti paras pelaaja omalla paikallaan. Muut vasemmat pakit kaukana Monrealista. Pitkä Arsenal-ura vaikutti myös valintaan”.

Harri: ”Santi Cazorla. Vuosikymmenen paras Arsenal-pelaaja. Mahtuisi vieläkin joukkueeseen. Tekee ympärillä olevista pelaajista parempia pelaajia.”

Joona: ”Per Mertesacker. Oli Koscielnyn kanssa paras topparipari viime vuosikymmenellä. Mertesackerin ja Koscielnyn takana toppareiden taso kaukana tästä parista.”

Harri: ”Mesut Özil. Parhaimmillaan huikea pelaaja, eikä 10-paikalle oikein todellista kilpailua, jos katsoo muitavalittavina olevia pelaajia.”

Joona: ”Aaron Ramsey. Tuo keskikentälle ratkaisuvoimaa ja työmoraalia. Tekee tärkeitä maaleja. Pelasi myös pitkän uran Arsenalissa”

Harri: ”Alexis Sanchez. Jos jätän Alexisin valitsematta nyt, niin Joona ottaa sen heti. Muille pelipaikoille varavaihtoehdot ovat paljon parempia kuin vasemmalle laidalle.”

Joona: ”Pierre-Emerick Aubameyang. Vuosikymmenen paras kärki tekemään maaleja.”

Harri: ”Robin van Persie. On makuasia kummanko ottaa, Auban vai RvP:n. Annoin Joonan valita, kummanko näistä ottaa ensin ja otan sitten toisen. Ei mene oma valintavuoron aloitus näiden kahden valitsemiseen. Tunnesyistä olisin kyllä mieluummin ottanut Auban.”

Joona: ”Mikel Arteta. Olisin tässä kohtaa valinnut RvP:n, mutta Harri ehti ensin. Arteta tuo pallollista osaamista ja rauhallisuutta keskikentälle. Osaa myös puolustaa. Ajattelin 442 -muodostelmaa ja Arteta sopii tähän hyvin.”

Harri: ”Theo Walcott. Vaikka Walcott on ihan hyvä pelaaja, niin jotain kertoo oikealla laidalla olleesta ongelmasta se, että Walcott on selkeä ykkösvalinta tälle paikalle. Pepen näytöt eivät vielä riitä.”

Joona: ”Bacary Sagna. Vaikka Bellerin on hyvä, niin Sagna ehdottomasti paras valinta tälle paikalle. Oli hyvä jo ennen vuotta 2010 ja oli selkeästi monipuolisin oikea pakki, jonka pystyi valita.”

Harri: ”Lucas Torreira. Mietin myös Songia ja Coquelinia tässä kohtaa, mutta Torreira-Cazorla keskikentän keskustassa samaan aikaan saa raavaan miehen herkistymään.”

Joona: ”Andrei Arshavin. Oli vuosikymmenen alkupuolella ajoittain hyvä. Ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut pitkiä jaksoja hyvässä iskussa. Lähinnä Arshavin on paras vaihtoehto laiturivaihtoehto."

Harri: ”Thomas Vermaelen. Tässä kohtaa vaihtoehdot olivat Vermaelen ja Mustafi. Mustafi on parhaimmillaan parempi, mutta huonoimmillaan katastrofi. Mieluummin valitsen tasaisemman kaverin.”

Joona: ”Samir Nasri. Vaikka onkin mulkku jätkä, niin Nasri on pallollisena pelaajana hyvä keskikentälle.”

Harri: ”Bernd Leno. Vaikka pelannut vasta vähän aikaa, niin ollut kyllä helkkarin hyvä. Tasainen suorittaminen veskarille on aina iso plussa. Leno ei (ainakaan toistaiseksi) ole myöskään vetänyt röökiä ottelun jälkeen suihkussa.”

Joona: ”Wojciech Szczesny. Oli pitkään ykkösveskari ja oli jo Arsenalissa hyvä veskari. On myös vetänyt röökiä suihkussa ottelun jälkeen.”

Harri: ”Hector Bellerin. Oikeaksi pakiksi vaihtoehtoja oli kaksi ja Joona vei allekirjoittaneen ykkösvaihtoehdon, niin valitsen Bellerinin. Nopeutta laidalla olisi ainakin Walcottin kanssa.”

Joona: ”Olivier Giroud. Auban kanssa toimisi kohdehyökkääjä hyvin ja voiko Giroudia parempaa targetia olla? Tekee myös tärkeitä maaleja ja on luonnollisesti joukkueen komein pelaaja.”

Harri: ”Kieran Gibbs. Oma kasvatti ja osaa puolustaa paremmin kuin Kolasinac. Aika heikosti on vaihtoehtoja vasemmaksi pakiksi.”

Joona: ”David Luiz. Ei sitä Mustafia vaan voi valita. Muut vaihtoehdot vielä heikompia. Luiz on pelannut vasta puoli kautta, mutta niillä näytöillä menee jo esim.  Sokratiksen edelle.”

Vaihtopelaajiksi allekirjoittaneelle jäi Lacazette, Henry (pelaa vain cup-peleissä Leedsiä vastaan), Mustafi, Kolasinac, Xhaka, Pepe ja Cech. Joonan penkillä peliaikaa odottavat: Podolski, Song, Ox, Sokratis, Rosicky, Coquelin ja Ospina.

Lopulliset joukkueet näyttävät avauksen seuraavilta:

(433) Leno, Bellerin-Vermaelen-Koscielny-Gibbs, Torreira-Cazorla-Özil, Alexis-RvP-Walcott

(442) Szczesny, Sagna-Mertesacker-Luiz-Monreal, Nasri-Ramsey-Arteta-Arshavin-Aubameyang-Giroud

 

Jos olet jaksanut lukea tämän sepustuksen tähän asti, niin kiitos siitä. Tämä leikkimielinen pelaaminen oli kyllä hauskaa ajanvietettä. Pelatessa kului tunti sekä pannullinen kahvia kuin huomaamatta. Kannattaa kokeilla.