Pepe

10.2.2020

Kausi on kääntynyt kevään puolelle ja viimekesäisten hankintojen sisäänajoon on ollut aikaa siinä määrin, että heitä pystytään arvioimaan hieman tarkemmin. Lopullista tuomiota pelaajien taidoista ja soveltuvuudesta Tykkimiespaitaan on silti liian aikaista tehdä, mutta suuntaa antavaa arviointia heistä pystyy jo tekemään.

Yksi Arsenalin kauden suurimmista pettymyksistä odotuksiin nähden on ehdottomasti ollut Nicolas Pepe. Tämän pystyy jokainen objektiivisesti pelaajan otteita seurannut jalkapallon ystävä toteamaan.

Arsenal maksoi Norsunluurannikon maajoukkuelaiturista 72 miljoonaa puntaa. Vaikka summa maksetaankin monessa eri osassa, niin näinkin suuri rahankäyttö oli suuri yllätys meille kannattajille. Oli siis lupa odottaa, että rahat käytetään kohteeseen, jonka taidot ja soveltuvuus Arsenaliin sekä Valioliigaan olisi etukäteen tarkoin ”scoutattu”. Osittain tässä on onnistuttu, mutta mikäli kaikkia kolmea tämän kauden päävalmentajaa on uskominen, niin Pepen ammattimaisuudessa on rutkasti parannettavaa. On totta, ettei Valioliigatasolla peliaikaa jaeta parhaille harjoittelijoille, mutta ymmärrän täysin, ettei valmennus luota pelaajiin joidenka päivittäinen tekeminen ei ole Valioliigan vaatimalla tasolla. Vanha sanonta: "Niin pelaat kuin harjoittelet" toimii myös ammattilaisfutiksessa.

Jokainen objektiivisesti Pepeä arvioiva voi huoletta sanoa, ettei Pepe ole ainakaan vielä lunastanut lähellekään niitä odotuksia joita häneen asetettiin. Kylmä fakta on se, että Pepe on kyennyt tekemään tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien vain viisi maalia, joista kolme on syntynyt erikoistilanteista. Maalisyöttöjäkään ei ole syntynyt kuin neljä. Valioliigassa maaleja on syntynyt kolme, joista yksi rangaistuspotkusta. Nämä tilastot ovat eittämättä karua luettavaa 72 miljoonan punnan hyökkäyspään pelaajalle, jonka anti alaspäin pelatessa on joukkueen heikoin. Pepen maaliodottama Valioliigassa on toki 4,06 maalia, mutta en koe yhden tehdyn maalin vaikuttavan kokonaisuuden arvioinissa suuntaan tai toiseen. On myös huomioitava, että Pepe on muuten urallaan pelannut joka kausi yli- tai saman kuin xG antaa odottaa.

Pelkkä tilastojen katsominen pelaaja arvioidessa on lähes yhtä turhaa kuin arvioida Arsenaliin huhuttua pelaajaa YouTuben tai konsolipelin perusteella. En koe Pepen antaneen rahoille vastinetta myöskään pelillisesti. On totta, että Pepe oli ensimmäinen pelaaja, joka ohitti Virgil van Dijkin vuoteen. On totta, että Pepe pystyy ohittamaan näyttävästi kaksi-kolme pelaajaa. On totta, että Pepeä joudutaan rikkomaan. Mihin kuljettaminen ja näyttävä harhauttaminen on johtanut? Ei käytännössä mihinkään. Pepen isoin ongelma on tällä hetkellä se, ettei hän osaaa luopua pallosta oikealla hetkellä tai riittävän ajoissa. Monen verkkokalvolle varmasti piirtyy muistikuva, jossa Pepe ohittaa keskialueella pelaajan, kiihdyttää laitaa pitkin, mutta joutuu hidastamaan vastustajan laitapuolustajan puolustaessa häntä. Samalla jo kerran ohitettu keskikenttäpelaaja tulee myös antamaan painetta sivurajan tuntumassa Pepelle, joka joutuu pysähtymään. Vaikka hän pääsisi näistä kahdesta ohi, niin hyökkäys on jo hidastunut ja vastustaja ehtinyt ryhmittäytyä puolustusasetelmaan. Tämä taas johtaa siihen, että Arsenal joutuu rakentamaan hyökkäyksen hitaalla pelinrakentamisella, joka ei sovellu Aubameyangin, Lacazetten tai edes Pepen vahvuuksille.

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, ettei Ranskan Ligue 1:sta tuleviin pelaajiin kannata asettaa kovinkaan korkeita odotuksia ainakaan alkuun. Lähes poikkeuksetta Ranskasta saapuneet, varsinkin hyökkäyspään pelaajat, ovat kärsineet sopeutumisvaikeuksista tai flopanneet kokonaan. Tässä ihan hyvä artikkeli viime kesältä asiaan liittyen: https://www.mirror.co.uk/sport/football/news/arsenal-transfer-nicolas-pepe-french-11855479 .

Ligue 1:ssa on aikaa ja tilaa enemmän tehdä ratkaisuja verrattuna Valioliigaan. Tämä johtaa siihen, että näyttävät pelaajat kuten Pepe pystyvät hurmaamaan katsojat taidokkailla suorituksilla. Pepen otteista on tällä kaudella paistanut läpi se, että ratkaisupaikat tulevat liian nopeasti. Pepen päästessä maalipaikkaan, hän asettelee laukaustaan sekunnin murto-osan liian kauan jolloin tilanne on jo kuivunut kokoon.

Kaikesta huolimatta en ole vielä valmis lyömään Pepen otsaan floppileimaa. Potentiaalia Pepessä on. Hän osaa haastaa ja tehdä maaleja. Pepessä on kentällä myös jotain luonnonlapsen omaista yllätyksellisyyttä, jonka avulla pystytään ratkaisemaan yksittäisiä otteluita. Oikein valmennettuna Pepestä on mahdollisuus saada irti todella paljon, mutta myös ennätyshankinnan itse tulee paiskia töitä menestykseen eteen.