Freddien ensiaskeleet

11.12.2019

Freddie Ljungberg on johtanut Arsenalia kolmen ottelun verran. Otanta suurelle analyysille on pieni, mutta pientä analyysiä otteista pystyy jo tehdä.

Norwich-ottelu tuli eittämättä liian aikaisin käytännössä minkäänlaiseen muutokseen tekemiseen. Pelkkä miehen vaihtuminen johdossa ei automaattisesti tuo muutosta, vaan muutoksen tekeminen joukkueen ilmapiirissä vaatii konkreettisia tekoja, ei pelkkää puhuvan pään vaihtumista. Kun päivittäisessä tekemisessä Colneyssa pelaajat saavat positiivisia kokemuksia, niin se eittämättä alkaa heijastua myös otteisiin kentällä. Ole-Gunnars Solksjaer toi ManU:n harjoituskeskukseen esim. suklaapatukoita ja teki pelaajien olon muutenkin mukavaksi. Pelkkä suklaapatukoiden tuonti ei varmasti siivittänyt ManUa hyvään kuherruskuukauteen Olen kanssa, mutta se on yksi esimerkki pienistä tempuista, jolla ilmapiiriä puhdistetaan. Se onkin sitten toinen kysymys, onko tämän kaltaiset temput pitkäjänteisiä ”kikkoja”.

Norwich-ottelu oli, kuten odottaa saattoi samaa Arsenalia kuin alkukaudella. Peli oli edelleen hidasta, eivätkä pelaajat tienneet sen enempää kuin ennen mitä kentällä tekevät. Ainoa pieni muutos mikä pisti silmään, oli Lenon pidemmät avaukset. Jälkiviisaana voidaan kritisoida pelaajavalintoja. Eurooppa Liigassa hyviä otteita esittänyt Mustafi pelasi samalla tasolla kuin viime kaudella. Esimerkiksi Pukin maalissa Mustafi oli kauniisti sanottuna aivan ulkona. Myöskään Willockin nostaminen avauskokoonpanoon ei ollut onnistunut ratkaisu. Willockin valinnan ymmärrän siinä mielessä, että Ljungberg halusi kentälle tutun pelaajaan. Willock oli viime kaudella Ljungbergin U23-joukkueen kantavia voimia ja ruotsalaisella on varmasti luotto nuoren englantilaisen taitoihin.

Itse odotin Brightonia vastaan jo jonkinlaista pelillistä sekä peli-ilmeen muutosta. Näitä ei kuitenkaan muutamaa välähdystä lukuun ottamatta näkynyt. Puolustussuuntaan otteet olivat edelleen heikkoja ja Arsenal oli tuttuun tapaan vastaiskuherkkä. Toisen puoliajan alussa Pepen sisääntulo toi pienen piristysruiskeen, mutta lopputulos ei valehtele ja Brighton ansaitsi voittonsa jo pelkästään paremman asenteensa ansiosta.

Maanantainen West Ham-ottelu toi pitkään kaivatun voiton. Ljungberg oli muuttanut avauskokoonpanon formaatiota perinteisemmäksi 433:ksi, jossa laidoilla pelasivat Pepe ja Martinelli. Ensimmäinen puoliaika oli edelleen heikkoa pelaamista kokonaisuudessaan. Vaikka West Hamilla oli 1-0 maalissa onnea, niin mielestäni se silti ansatsi johtonsa. Arsenal ei kyennyt hyökkäyskolmanneksella luomaan minkäänlaista uhkaa ja meidän viimeiset ratkaisut olivat todella heikkoja. Silmiinpistävää oli myös hävittyjen kaksinkamppailujen määrä. Toki Arsenal on erittäin kevytrakenteinen joukkue varsinkin hyökkäyspäästä, mutta useat Arsenalin hyökkäykset päättyivät keltapaitasen pelaajaan makaamisen maassa ja käsien levittelyyn, West Hamin jo hyökätessä vastaan. Pepe ja Martinelli olivat mielestäni hyviä valintoja avaukseen, vaikka Pepe sortuikin liialliseen puskemiseen ja pallon menetyksiin. On myös nostettava esiin Martinellin asenne pallomenetyksen jälkeen. Nuori brassi oli heti valmis riistämään pallon takaisin menetyksen jälkeen, toisin kuin Pepe tai vaikkapa Özilin. Puoliajalla tapahtui kuitenkin jotain. Vaikka alku ei vielä luvannut suoranaisesti kovin lupaavaa tulosta, niin pelaajien liike oli huomattavasti aktiivisempaa ja esim. syöttöratkaisut olivat huolellisempia. Työnteko palkittiinkin Martinellin uran ensimmäisellä Valioliigaosumalla. Maalissa iso tekijä oli Torreira, jonka erinomainen hyökkäyksen käynnistämin johti kaivattuun tasoitukseen. Maalin jälkeen Arsenalin peli vapautui ja kun vielä Pepe onnistui tekemään ensimmäisen pelitilanneosumansa, niin pelaajista ja Ljungbergistä huokui helpottuneisuus. Tätä tunnetta parhaiten kuvannee Ljungbergin ja Pepen halaus norsunluurannikkolaisen tullessa vaihtoon. Lopputulos 1-3 ja yli 60 kestää päivää kestänyt voiton putki on poikki!

Onko meillä nyt syytä ylitsevuotavaan riemuun voiton myötä? Isossa kuvassa mielestäni ei. Voitto on aina voitto ja varsinkin nyt se maistui hyvälle, mutta pakko myöntää West Hamin olleen kokonaisuudessaan heikko. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla meidän otteet eivät olleet sellaisia, joilla taisteltaisiin tosissaan top 4-sijoituksesta tällä kaudella. Pallollinen peli oli edelleen hidasta ja usein pallollinen pelaaja keskikentällä jäi vaille tukea, jolloin palloa piti pelata takaisin alakertaan. Keskikentän hitautta ja hidasta pallonliikuttelua toki kompensoi hyvin Martinellin ja Pepen vauhdikas laitapelaaminen.  Vaikka puolustuksessa esim. Chambers pelasi hyvän ottelun, niin Hammers pystyi silti luomaan sellaisia tilanteita, joista laadukkaampi joukkue olisi viimeistellyt.

Kokonaisuudessaan West Ham-ottelussa oli jo pilkahduksia paremmasta Arsenalista. Varsinkin tasoitusmaalin jälkeen Tykkimiehet pelasivat vahvan jakson. Jatkossa onkin lupa odottaa pidempiä tämän tyyppisiä jaksoja, tai näin ainakin toivon. Voiton ansiosta henkinen taakka varmasti pieneni ja esimerkiksi Pepen selässä ollut gorilla, jos nyt ei pudonnut, niin ainakin jäi roikkumaan enää toisella kädellä. Torstain Belgian vierailun jälkeen sunnuntaina Emiratesille saapuu todellinen mittari, Manchester City. Ljungbergillä on nyt vajaa viikko aikaa ajaa sisään omia pelillisiä ajatuksia. Toivon, ettei Colneyssa keskitytä liikaa Cityn heikkouksiin, vaan joukkueen pelin perusrakenteita hiotaan tukevammaksi.

Loppuun yhteenvetona todettakoon, että voittaminen on aina mukavaa, mutta missään nimessä ei voi olla liian tyytyväinen koko 90 minuuttiseen. Päivä päivältä Ljungberg saa kuitenkin ajettua enemmän omia ajatuksiaan joukkueeseen ja nyt kun ensimmäinen voitto on otettu, niin suurin henkinen taakka on pudotettu.