Arvon Herra Uusi Päävalmentaja!

29.11.2019

Unai Emeryn aika tiimalasissa on päättymässä. Asian tietävät varmasti kaikki seurajohtoa myöten. Henkilökohtaisesti en jaksa uskoa siihen, että Emerylle enää annetaan x-määrä otteluita aikaa kääntää kurssia, vaan potkujen ajankohta on kiinni siitä, koska uusi valmentaja saadaan ruoriin.


Freddie Ljungberg pystyy hoitamaan pestiä jonkin aikaa. Käsitykseni mukaan ruotsalaisen valmentajalisenssi ei kuitenkaan mahdollista päävalmentajana toimimista kuin kolmen kuukauden ajan. Pelkällä Freddiellä kautta ei siis voida viedä loppuun. Myöskään Steve Bouldilla ei tätä lisenssiä ole. Leverkusen kikkaili aikoinaan Hyypiän kohdalla asian siten, että ”päävalmentajaksi” nimettiin Hyypiän kakkosmies Sascha Lewandowski, jolla kyseinen Fifan valmentajalisenssi oli. Käsitykseni mukaan seuran sisällä tällä hetkellä ei Emeryä lukuun ottamatta tuota vaadittavaa lisenssiä ole, joten mikäli Ljungberg päätetään nostaa loppukauden päävalmentajaksi, tulisi seuran palkata vaadittavan lisenssin omaava henkilö Ljungbergin tiimiin ja nimittää tämä päävalmentajaksi. Korjatkaa joku jos olen ihan metsässä?


Tulee Emeryn tilalle kuka hyvänsä, niin työsarkaa on paljon. Toisaalta tällä hetkellä Arsenaliin on helppo tulla. Joukkue on laadukas, vaikkakin rakenteellisesti hieman väärin koottu. Pelaajamateriaalin puolesta kurssin pikainen kääntäminen pitäisi olla helppoa, koska laadukas pelaajamateriaali takaa pisteet lähtökohtaisesti heikommilta joukkueilta, vaikka joukkue ei olisi heti kollektiivisesti hyvin valmennettu. Tästä lienee paras esimerkki viime kauden Manchester United. Solskjaerin tullessa ManU:n peräsimeen vajaa vuosi sitten, hän toi harjoituskeskukseen suklaapatukoita ja teki pelaajien olon mukavaksi. Laadukas pelaajamateriaali alkoi puhaltaa yhteen hileen ja alkoi voittaa. Näin jälkiviisaana voi todeta voittojen tulleen Olesta huolimatta. Se mitä uusi mies saa pitkässä juoksussa aikaan on sitten toinen kysymys. Chelsea on tällä hetkellä ehkä samanlaisessa tilanteessa. Kuherruskuukaudet seuralegendan kanssa ovat käynnissä ja kaikki on mahtavaa ja ihanaa. Lampardin taso mitataan kuitenkin ensimmäisen pitemmän heikon jakson aikana. Yhteenvetona sanottakkon siis, että Arsenalin laivan kääntäminen pienessä ja lyhyessä kuvassa ei pitäisi olla mahdoton tehtävä.


Mietin mitä uuden valmentajan tulisi tehdä päivästä 1 lähtien. Kukaan valmentaja ei saa mitään joukkuetta pelaamaan sormia napsauttamalla laadukasta, voittavaa ja kaunista jalkapalloa (tämä lienee ihannemaailmassa kaikkien kannattajien unelma seurasta riippumatta). Uuden valmentajan tullessa pestiin, tulee hänen alkaa rakentaa joukkueesta pala palalta oman näköistä joukkuetta. Tämä ei synny yhdessä yössä, vaan vaatii pitkäjänteistä ja raakaa työtä. Työmäärään ja siihen mitä tehdään, vaikuttaa se mistä tilanteesta lähdetään. Päästänkö siis aloittamaan puhtaalta pöydältä vai pitääkö ensin lakaista edellisen valmentajan liat ja roskat pois lattialta ja vasta sitten alkaa rakentaa uutta.


Tästä kaksi esimerkkiä. Guardiola pääsi Cityyn tullessaan ns. valmiiseen pöytään. Guardiolan saapuminen Etihadille oli julkinen salaisuus, joka tiedettiin hyvissä ajoin etukäteen. Espanjalaisen sopimushan julkaistiin kesken kauden 15-16, vaikka hän oli vielä Bayernissa. Bayern ilmoitti joulukuussa 2015, Guardiolan lähtevän kauden jälkeen ja helmikuussa 2016 City ilmoitti Guardiolan saapuvan Manchesteriin. En jaksa uskoa Cityn keksineen vajaassa kolmessa kuukaudessa Guardiolan palkkaamista, vaan asia oli tiedossa jo edellisenä kesänä. Tätä puoltaa myös se, että Cityn director of football Txiki Begiristain oli Guardiolan tuttu jo Barcelonan ajoilta. Ei varmastikaan ollut sattumaa, että City hankki kesällä 2015 Kevin de Bruynen ja Raheem Sterlingia kaltaisia pelaajia, jotka sopivat Pepin pelikirjaan. Vastakkainen esimerkki on Klopp. Liverpoolissa oli Kloppin saapuessa hänen pelitapaansa soveltumattomia pelaajia, joista piti ensin päästä eroon.


Alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa muiden seurojen valmentajista tai pelaajahankinnoista. Ajatus vain karkasi, kuten pallo Walcottin jalasta päätyrajalla keskitystilanteessa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa Arsenalin tulevaa päävalmentajalle to do -lista. Ja kyllä tiedän, että Pohjois-Lontoossa toimistolla tätä sivustoa luetaan ahkerasti f5-näppäin pohjassa, joten arvon tuleva Herra Päävalmentaja ole hyvä:


1) Tulipalon sammuttaminen. Ensimmäinen ja tärkein tehtäväsi on palauttaa Arsenal voittojen tielle. Tämä ei liene vaikeaa, koska sinulla on käytössäsi pelaajia kuten Pierre-Emerick Aubameyang, Nicolas Pepe, Lucas Torreira, David Luiz ja Bernd Leno. Vinkkinä voin antaa sinulle, että kerro heille mitä heidän kuuluu tehdä kentällä. Älä kerro ainoastaan mitä vastustaja tekee. Työtäsi saattaa helpottaa myös se, että laitat kentälle tasaisesti hyökkääjiä, keskikenttäpelaajia ja puolustajia. En suosittele laittamaan viittä puolustajaa, kolmea puolustavaa keskikenttää ja kahta linjan taakse juoksevaa hyökkääjää.

2) Siivoaminen. Kun tulipalo on sammutettu, voit alkaa siivota. Olemme voittaneet Norwichin ja Brightonin sekä pelanneet West Hamin kanssa tasan. On siis aika siivota edellisen johtajan jäljet. Alkuhuumaan laannuttua, tulokset syntyvät päivittäisen laadukkaan tekemisen kautta. Suosittelen ottamaan selvää siitä, mitkä asiat päivittäisessä tekemisessä edellisen johtajan aikana johtivat siihen, että joukkueen suorittaminen oli ala-arvoista. Kun olet saanut selville ne, niin vie nämä käytänteet pois, äläkä tuo niitä takaisin.

3) Uudelleen rakennus. Kun aikaisemman johtajan jättämät roskat (toimintatavat, ei pelaajat) on saatu siivottua, on aika alkaa rakentaa uutta. Uutta rakentaessa huomio se, onko sinut nimitetty tehtävään lyhyellä vai pitkällä sopimuksella. Jos nimesi on Herra Nuno tai Herra Howe, niin sinulta ei odoteta jättipottia heti alkuun. Ala siis rakentaa joukkuetta pitkän tähtäimen suunnitelmalla ja sitä silmällä pitäen, että joukkueesi näyttää sinulta ja tekee isoa tulosta 3-5 vuoden päästä. Mikäli nimesi on Herra Benitez tai Herra Allegri, niin sinulta varmasi odotetaan hieman pikaisempaa voittoa. Sinun siis tulisi saada joukkue toimimaan aika pikaisestikin, jonka jälkeen olisit keväällä 2022 valmis vaihtamaan uuteen tehtävään. Suunnitelle rakennusprojektisi sen mukaan tarvitseeko talon olla valmis keväällä, jolloin elementtirakentamin on hyvä vaihtoehto. Talo on valmis nopeasti, mutta ei ole näyttävä. Siihen myös tarvitsee tehdä pientä pintaremonttia jo muutaman vuoden kuluttua. Jos taas talon tulee olla valmis vasta muutaman vuoden kuluttua, valitsi hirsitalo ja rakenna siitä oman näköisesi: tukeva, kaunis ja kestävä.

4) Pelillisen kulmakiven luominen. Sinulla on varmasti tiedossa se, millaista peliä haluat Arsenalin pelaavaan, koska olet jo uudelleenrakentamisvaiheessa tehnyt päätöksen siitä. Uskon myös, että viisaana ihmisenä olet tiedostanut sen, että pelitapa kannattaa rakentaa käytettävissä olevan materiaaliin pohjalta, eikä väkisin esim. tunkea puolustavaa keskikenttäpelaaja 10-paikalle. Eihän vauvatkaan saa neliön muotoista palikkaa menemään pyöreästä reiästä läpi, joten varmasti laitat pelaajat oikeille pelipaikoilleen. Sinun on helppo lähteä ajamaan pelitapaa pelaajille, koska pelaajat tietävät pelaavansa oikeilla pelipaikoilla. Heille kannattaa myös perustella pelitapa ja muutenkin tekemäsi ratkaisut. Ihmiset (joita pelaajatkin ovat) yleensä tekevät töitä paremmalla motiivilla, mikäli he tietävät miksi työtä tekevät. Vanha sanonta: ”Ei kukko käskien laula” sopinee siis tähän kohtaan.

5) Yksityiskohtien hiominen. Kun perusasiat ovat kunnossa, niin on aika alkaa hioa tarkempia yksityiskohtia. Koska pelaajasi tietävät mitä kentällä tekevät ja perussuoritukset tulevat selkärangasta, niin voit alkaa opettaa heille hieman haastavampia asioita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi. erikoistilannevariaatiot.

Toivottavasti sinulle Herra Päävalmentaja oli apua näistä vinkeistä. Kiitokseksi näistä riittää se, että tuot ilon ja positiivisen ilmapiirin meidän Arsenal-kannattajien keskuuteen.