Tilastoja

23.10.2019

Vale, emävale ja tilasto... Tilastoilla kikkailemalla saadaan asiat näyttämään juuri siltä miltä itse haluaa niiden näyttävän.  Tilastoja tulkittaessa pitääkin asiaa tarkastella hieman syvemmin, kuin pelkästään lukuja tuijottamalla.

Nykypäivänä urheilussa tilastoinnin merkitys on kasvanut merkittävästi ja varmasti tulee kasvamaan entisestään tekniikan kehittyessä. Tilastodata- ja analyysi on tuonut valmennus- sekä seurajohdolle lisätyökalun, jolla on jo nyt merkitystä esimerkiksi pelaajahankinnoissa.


Meille kannattajille tilastot ovat mukava tapa vertailla nykyisiä pelaajia vanhoihin legendoihin. Eri aikakausien vertailu yksi yhteen on tietenkin mahdotonta, koska peli ja pelaajat ovat kehittyneet. Lisäksi rahan tulo Valioliigan on nostanut sarjan yleistä tasoa.


Suurimmalla osalla on varmasti tiedossa King-Henryn maalimäärät ja muut perinteisemmät tilastot. Keräsin tähän muutamia mielenkiintoisia ja ei niin perinteisiä tilastoja Arsenalista Valioliigan aikakaudelta. Osassa listoja näkyy lisäksi korkeimmalla oleva nykypelaaja ja hänen sijoituksensa tällä hetkellä.

 

Paras maalikeskiarvo:
1. Henry 0,68 maalia/ottelu
2. Aubameyang 0,67 maalia/ottelu (tilanne 23.10.2019)
3. Wright 0,54 maalia/ottelu

Eniten otteluita ilman maalia:
1. Coquelin 105
2. Oleg Luzhny 75
3. Mohamed Elneny 46 (ei pelannut tällä kaudella)
-----
5. Guendouzi 42  

Maaleja rangaistuspotkusta:
1. Henry 22
2. Wright 16
3. Van Persie 12

Epäonnistuneet rangaistuspotkut:
1. Van Persie 3
2. Fabregas, Pires, Alexis, Aubameyang 2

Torjutut Rangaistuspotkut:
1. Almunia 5
2. Szczesny 4
3. Manninger, Cech, Lehmann, Seaman 1

Eniten otteluita ilman mestaruutta:
1. Walcott 270
2. Ramsey 262
3. Koscielny 255

Nuorimmat pelaajat (debyytti):    
1. Jack Wilshere 16 v 256 p
2. Serge Gnabry 17 v 98 p
3. Cesc Fabregas 17 v 103 p

Nuorimmat nykypelaajat (debyytti):
1. Maitland-Niles 17 v 105 p
2. Saka 17 v 117 p
3. Nelson 18 v 41 p

Vanhimmat pelaajat:
1. Lehmann 41 v 150 p
2. Lukic 39 v 335 p
3. Seaman 39 v 324 p
-----
30. David Luiz 32 v 182 p (tilanne 23.10.2019)

Eniten varoituksia:
1. Vieira 75
2. Keown 55
3. Parlour 52
-----
16. Xhaka 29

Kalleimmat maalit (yhden Valioliigamaalin hinta, listalla ei nykypelaajia)
1. Lucas Perez £18 milj.
2. Jeffers £3,44 milj.
3. Gervinho £1,2 milj.
Bonuksena 0-maalin miehet: Wellington ja Asano 0 ottelua £3,6 milj, Park 1 ottelu £5,85 milj.

Kalleimmat puolustajat:
1. Mustafi £36,90 milj.
2. Saliba £27 milj.
3. Tierney £24,30 milj.

Kalleimmat yli 30v hankinnat:
1. Sokratis £14,4 milj. (30 v)
2. Cech £12,50 milj. (33v)
3. David Luiz £7,83 milj. (32 v)

Kalleimmat alle 20 v hankinnat:
1. Saliba £27 milj. (18v)
2. Chambers £18,21 milj. (19v)
3. Reyes £18 milj. (20v)

Eniten otteluita ilmaisella siirrolla tulleista:
1. Campbell 146
2. Flamini 66 (Palasi seuraan ilmaissiirrolla kaudeksi 13-14)
3. Kolasinac 58 (tilanne 23.10.2019)