Mesut Özil

11.9.2019

Mesut Özil on ollut mielenkiintoinen puheenaihe viimeiset pari vuotta. Mystiset loukkaantumiset, epäillyt koirankoppiin joutumisesta sekä kentän ulkopuoliset tekemiset, ovat olleet sekä median että fanien kuuma puheenaihe. En ala ottamaan kantaa siihen, mitä pelaajat tekevät vapaa-ajalla ja onko se moraalisesti oikein, vaan otan nyt kantaa Öziliin liittyviin pelillisiin kysymyksiin.

Özil on edelleen erinomainen jalkapalloilija. Mikä sitten tekee Özilisitä erinomaisen? Saksalaisella pelintekijällä on eittämättä uskomaton kyky syöttää palloa tyhjään tilaan liikkuvalle pelaajalle. Özil on erittäin uniikki pelaaja, joka vaatii kentällä hieman muita pelaajia vapaamman roolin sekä hänen ympärilleen rakennetun pelitavan. Wengerin aikana joukkueen kokonaisuus sopi erinomaisesti Özilille. Wengerin löyhähkö pelikirja antoi luovalle pelaajalle vapauksia toteuttaa itseään kentällä. Wengerin aikana Özilin pelaaminen oli ajoittain silmiä hivelevää taidetta. Toinen hyvä esimerkki Wengerin vapaasta pelitavasta nauttineesta pelaajasta on Alexis Sanchez. Tässä kohtaa tullaankin siihen, miksi Wenger putosi Guardiolan, Kloppin, Conten, Allegrin ja muiden viime vuosina menestyneiden managereiden/valmentajien kyydistä. Näitä kaikkia yhdistää kova vaatimustaso sekä joukkueen kollektiivinen pelaaminen. Nykyjalkapallossa ei yksinkertaisesti voi menestyä Wengerin suosimalla, pelaajille vapauksia antavalla pelitavalla.

Mitkä sitten ovat Özilin heikkoudet? Aina puhutaan siitä, kuinka Özil ei juokse kentällä tai hänen työmoraalinsa on heikko. Osittain tämä pitää paikkansa. Saksalainen ei välttämättä taklaa tai raasta kuten Torreira. Sen sijaan tilastotkin kertovat Özilin juoksevan pelin aikana kiitettävästi. Se mikä ihmisen silmään tekee Özilistä laiskan ja löysän, on kehonkieli. Hän ei välttämättä näytä kentällä siltä, että jättäisi sinne kaikkensa. Onko se edes hänen pelipaikallaan olevan pelaajan tehtävä? On ainakin osittain. Suurin ongelma Özilillä mielestäni on verkkaisuus sekä eräänlainen dieselmäisyys. Özil ei myöskään syötä palloa yhtä dynaamisesti kuin esimerkiksi David Silva tai Eriksen. Özil sen sijaan pystyy kahta edellistä paremmin antamaan murtavia syöttöjä. Tästä kertoo sekin, että tilastojen valossa Özil luo peliaikaansa nähden paljon maalipaikkoja.

Wenger saikin Özilistä parhaan irti, koska rakensi joukkueen pelitavan hänen vahvuuksiensa ympärille. Lisäksi Wengerin aikana samaan aikaan kentällä hääri juokseva tietokone nimeltä Santi Cazorla. Sattumaa tai ei, mutta Özilin pelisuoritukset ainakin nopealla muistelulla laskivat Cazorlan pitkän loukkaantumisen alkaessa.

Mikä sitten on Özilin rooli Emeryn alaisuudessa. Viime kauden pitkän ja mystisen poissaolon taustoja ei voi kuin arvailla, joten jätetään salaliittoteoriat Emeryn ja Özilin välirikosta tai Özilin vammoista muuhun yhteyteen. Emery haluaa Arsenalin pelaavaan korkealla intensiteetillä hyökkäävää jalkapalloa, jossa nostetaan tarvittaessa prässitasoa hyvinkin korkealle. Lisäksi pallollisessa pelissä Emery haluaa joukkueen pelaavaan hyvinkin kollektiivista jalkapalloa, joka eittämättä on edellytys menestyvälle joukkueelle. Tässä kohtaa tullaan ”ongelmaan” nimeltä Özil. Kuten aiemmin mainitsin, Özil sopii erinomaisesti wengeriläiseen jalkapalloon. Emery sen sijaan vaatii joukkueelta sitoutuneisuutta joukkueen pelitapaan. Tästä vaatimuksesta kertoo pelaajien antamat haastattelut pitkistä videosulkeisista sekä yksityiskohtiin pureutuvista harjoitussessiosta Colneyssa. Özilin näkökulmasta katsottuna Emery siis ei ole ihanteellinen valmentaja hänelle.

Emeryn valmennusfilosofiaan ei kuulu rakentaa joukkuetta yksilöiden varaan. Barcelonaa (Messi) ja Real Madridia (Ronaldon aikana) lukuun ottamatta mitään muuta menestyvää joukkuetta ei ole viime vuosina rakennettu yhden pelaajan vahvuuksien varaan. Tästä syystä Emeryn valitsema tie on mielestäni oikea, varsinkin kun katselee Arsenalin nykyistä pelaajamateriaalia. Joukkueessa on paljon korkealla intensiteetillä pelaavia pelaajia (Aubameyang, Lacazette, Torreira, Bellerin...), jotka ovat vahvuuksiltaan Özilin vastakohtia. Mikäli joukkue olisi rakennettu Özilin ympärille, olisi se muuttanut esimerkiksi Aubameyangin ja Lacazetten pelaamista. Myös keskikentän pallollinen rytmi muuttuu aina hivenen verkkaisemmaksi Özilin pelatessa, joka taas ei suosi esim. Guendouzia tai Torreiraa.

Mikäli joukkuetta ja sen pelitapaa rakennettaisiin yhden todella uniikin pelaajan ympärille, ollaan ongelmissa tämän pelaajan loukkaantuessa. Arsenalissa ei olisi ollut viime kaudella ketään pelaajaa, joka olisi paikannut Öziliä pitkän loukkaantumisen aikana.

Arsenalin nykyinen pelaajarunko on keski-iältään ja rakenteeltaan nuori, jonka parhaat vuodet ovat edessä arviolta 4-6 vuoden kuluttua. Özilillä sen sijaan on vuosia absoluuttisella huipulla maksimissaan 2-3 vuotta. Nykyisen rungon olleessaan parhaimmillaan, on Özilin parhaat vuodet mitä luultavammin takana päin. Seuran hankintapolitiikastakin näkee sen, että on alettu satsata nuoriin ja kehittyviin pelaajiin. Mitään pikavoittoa ei siis olla hakemassa, eikä prosessi ole valmis vielä 2-3 vuoden sisällä. Tätä taustaa vasten peilaten, ymmärrän hyvin Emeryn ratkaisun olla rakentamatta joukkuetta Özilille.

Emerylle ei voi kuitenkaan antaa missään nimessä puhtaita papereita Özilin tapauksessa. Vaikka joukkuetta ei olekaan rakennettu kallispalkkaisimman pelaajan ympärille, on valmentajan tehtävä saada tämä pelaaja sopeutumaan pelitapaan. Lisäksi Emeryn lausunnot Özilin poissaoloista ovat vaihdelleet viikoittain epäuskottavista syistä vielä epäuskottavampiin. Özil toimii erinomaisesti matalatempoisissa otteluissa, joissa vastustajan puolustuslinja on alhaalla. Emeryn siis tulisi mielestäni käyttää Öziliä enemmän juuri tällaisissa otteluissa.

Kausi on kuitenkin vielä nuori ja varmasti jokainen Arsenal -kannattaja toivoo Özilille löytyvän rooli, joka kantaa hedelmää niin joukkueelle kuin pelaajalle.

Ps. Huuhkajien hyvistä otteista huolimatta, luojan kiitos maaottelutauko on ohi ja Valioliiga palaa takaisin viikonloppuna.