Uudet hankinnat

14.8.2019

Valioliigan parin vuoden takainen päätös sulkea siirtoikkuna ennen kauden alkua, oli mielestäni erinomainen asia. Kauden alettua joukkueet saavat keskittyä itse asiaan eli pelaamiseen. Tokikin pelaajia voi vielä myydä ulkomaille, mutta yleensä lähtevät pelaajat ovat olleet lähinnä ylijäämätavaraa tai lainalle lähteviä junioreita.

Ensimmäinen kierros on nyt takana ja Newcastlen vieraana otetut 3 pistettä lämmittävät Goonereiden mieltä. Arsenalille kauden avausottelut ovat olleet tunnetusti vaikeita, eikä nollapelit vieraissa ole muutenkaan jokapäiväistä herkkua.

Kesän uusista hankinnoista kentälle pääsivät vaihdosta sisään tulleet Ceballos, Pepe sekä Martinelli. Ajattelinkin tässä hieman pureutua uusin pelaajiimme. Motiivina kirjoitukselle on omahyväisesti sanottuna halu tutustua uusiin Tykkimiehiin. Toivottavasti kuitenkin myös jollekin lukijalle on hyötyä kirjoituksesta.

Pelkkiä YouTube –pätkiä katsomalla ei saa oikeaa kuvaa pelaajan taidoista. Jopa minut saisi YouTubessa näyttämään laatutopparilta, vaikka todellisuus 5 divarin Mertesackerista on aivan jotain muuta. Siksi olenkin koonnut tiedot pelaajista videoiden lisäksi eri artikkeleista sekä keskusteluista muiden jalkapallon suurkuluttajien kanssa.

 

Gabriel Martinelli

Kesällä 18 vuotta täyttänyt brasilialainen oli siirtoikkunan ensimmäinen hankinta. Martinelli saapui Pohjois-Lontooseen kasvattajaseurastaan Ituanosta. Siirtosumma on lähteestä riippuen pyörinyt noin 7 miljoonan punnan tietämille. Oikeajalkainen nuorukainen viihtyy parhaiten hyökkäyksen vasemmalla laidalla, josta hän leikkaa mielellään keskelle. Martinelli pystyy pelaamaan hyökkäystriossa myös keskellä sekä oikealla laidalla. Avoimesti Cristiano Ronaldoa ihailevaa Martinellia onkin kuvailtu esikuvansa tyyliseksi hyökkääjäksi. Perinteisesti brassit tunnetaan teknisesti taitavina pelaajina, eikä Martinelli tee tässä poikkeusta. Futsaltaustan omaava laituri pystyykin haastamaan ja pitämään palloa pienessä tilassa. Jotain Martinellin lahjakkuudesta kertoo se, että mies oli jo keväällä mukana Brasilian maajoukkueryhmässä. Fyysisellä puolella pelaajalla on kehitettävää varsinkin Valioliigaa ajatellen. Martinelli nähtiin kentällä avausottelussa St James’ Parkilla, mutta pääosin minuutit tulevat mitä luultavammin kertymään cup–otteluista.  

 

Dani Ceballos

Real Madridista lainalle saapunut keskikenttäpelaaja ei sopinut Zidanen kuvioihin, joten Real päätti lainata miehen Englantiin. Huhujen mukaan myös Tottenham oli mukana kisassa espanjalaisesta, mutta kuten yleensä, isoveli vie voiton kisassa pikkuveljestään. Viime kaudella Julen Lopeteguin alaisuudessa Ceballos sai kiitettävästi vastuuta, mutta Zidanen palattua penkin taakse Betis kasvatin peliaika väheni Realin kivenkovalla keskikentällä. Arsenalissa Ceballos tulee täyttämään Ramseyn jättämän aukon. 23 vuotias espanjalainen viihtyy parhaiten ns. 8–paikalla. Nuorten maajoukkueessa Ceballos on pelannut myös klassisena 10–paikan pelaajana. Kausi tulee näyttämään sen, mahtuuko Ceballos Arsenalissa avauskokoonpanoon. Lähtökohtaisesti herra tulee aloittamaan penkillä kaikkien pelaajien ollessa käytössä. Käytännössä Ceballoksen tulisi syrjäyttää Torreira tai Özil, jotta paikka avaukseen avautuisi. Kaiken kaikkiaan Ceballos on erinomainen lisä keskikentälle. Espanjalainen tuo dynaamisemman vaihtoehdon hieman verkkaiselle keskikentälle.

 

Nicolas Pepe

Seuran ennätyshankinta 72 miljoonalla punnalla Lillestä. Norsunluurannikon maajoukkuemies teki viime kaudella Ligue 1:ssä 22 maalia ja syötti 11. Vaikka maaleista 9 syntyi rankkarista, niin suoritus on laituriksi erinomainen. Vasenjalkaisena ja erittäin nopeana pelaajana pystyy hyvin haastamaan oikealta laidalta keskustaan. Tämä tekeekin hyvin tilaa taustalta nousevalle laitapuolustajalle (Bellerin tai AMN), joten kauden mittaan päästään varmasti nauttimaan vauhdista oikealla laidalla. Pepeä pidetään myös erinomaisena vastahyökkäyspelaajana. Tämä soveltuukin Arsenalin muottiin hyvin. En ainakaan itse haluaisi olla puolustajana vastahyökkäyksessä, jossa maalia kohti vyöryy Aubameyang, Lacazette ja Pepe. Eniten kysymysmerkkejä aiheuttaa se, kuinka nopeasti Pepe pystyy sopeutumaan Valioliigan tempoon ja kovuuteen. Kysymys ei ole varmastikaan ole siitä sopeutuuko Pepe, vaan kuinka kauan sopeutumisessa kestää. Helmikuinen Turf Moor ei ole ehkä se mukavin paikka pelata jalkapalloa, joten talven aikana tullaan näkemään miten sopeutuminen on todella onnistunut mahdollisen alkuhuuman jälkeen. Turhana knoppitietona kerrottakoon, että 24–vuotias Ranskassa syntynyt pelaaja aloitti uransa maalivahtina.

 

Kieran Tierney

Parin viime kauden yksi ongelmakohdista on ollut vasemman puolustajan paikka. Nacho Monrealilla ei tahdo nopeus riittää nopeita laitureita vastaan, eikä Sead Kolasinac tunnu kehittyvän puolustuspäässä. Siirtoikkunan viimeisenä päivänä saatiin kuitenkin päätökseen yksi kesän pisimmistä siirtosaagoista, kun Arsenal pulitti Celticille tästä Skotlannin maajoukkuepuolustajasta noin 25 miljoonaa puntaa. Tierney on 22–vuotiaaksi pelaajaksi erittäin kokenut.  Hän teki debyyttinsä Skotlannin pääsarjassa jo elokuussa 2015. Vaikka Tierneylla on pituutta vain 178 cm, on hän pelannut Celticissä tarvittaessa myös topparina. Lisäksi Skotlannin maajoukkueessa Douglasissa syntynyt peluri on joutunut pelaamaan oikeana puolustajana, Liverpoolin Andrew Robertsin pelatessa vasemmalla. Arsenalissa Tierneya tuskin tullaan näkemään muualla kuin vasemmalla, mutta pelipaikan vaihtuminen kertoo pelaajan kyvystä sopeutua eri tilanteisiin. Skotlantilaislehdistö on kehunut Tierneyn kykyä pelata ylöspäin. Varsinkin oikeajalkaisen laitahyökkääjään leikatessa keskelle, Tierney tekee loistavia taustanousuja luoden uhan hyökkäyspäähän. Jotta kaikki ei olisi niin positiivista, niin tummia pilviä skotin Arsenal–uralla tuo jo nyt loukkaantumishistoria. Loukkaantuneena seuraan saapunut Tierneyn debyyttiä joudutaankin odottamaan arviolta noin kaksi kuukautta.

 

David Luiz

Uusista hankinnoista ehkä yllättävin nimi on David Luiz. Kuka olisi uskonut vielä heinäkuussa David Luizin siirtyvän Arsenaliin? Aikaisempina vuosina Luizista liikkuneet huhut ovat olleet tasoa The Sun, joten konkreettisesti en ainakaan henkilökohtaisesti ole uskonut brassin siirtyvän Pohjois-Lontooseen. David Luizin siirtoon saattoi vaikuttaa Koscielny –saaga. Kapteenin lähdön jälkeen puolustus huusi kokenutta topparia, jota David Luiz eittämättä on. Parin edellisen kauden aikana Luiz on ollut Chelseassa parhaita toppareita, ellei jopa paras. Iän myötä hölmöilyt ovat vähentyneet ja kokemuksen myötä pelitapa onkin hieman rauhoittunut. Vaikka Simpsonien Sideshow Bobiksin tituleerattu Luiz edelleen hakee aktiivisesti katkoja, niin varoitusten määrä on viime vuosina laskenut aiemmasta. Siirtyessään Luiz jakoi kannattajien mielipiteitä ja tulee varmasti jakamaan jatkossakin. Luiz tunnetaan kentällä koiruuksista sekä muista ei niin mukavista tempuista. Tempuista iso osa on joukkueelle hyödyllisiä, mutta tietynlaiset tempaukset saattavat kuitenkin sekoittaa joukkueen keskittymästä pelitapahtumiin. Itse pidän Luizia mainettaan parempana pelaajana. Palkintokaapista löytyy sekä UCL- että Valioliigan mestaruuspokaali. Lisäksi vyöllä on 56 maaottelua Brasilian paidassa. Poikkeuksena moneen muuhun puolustajaan, Luiz on perinteistä topparia tehokkaampi hyökkäyspäässä. Herran repertuaarista löytyy vaarallisten vapaapotkujen lisäksi röyhkeys kulmapotkuissa. Vaikka Arsenalilla ei tilastojen perusteella isoja ongelmia hyökkäyspään erikoistilanteissa olekaan ollut, niin lisäapu sille saralla ei varmastikaan ole pahitteeksi. Vielä on vaikea arvioida nouseeko Luiz avaukseen. Omissa papereissani Sokratis on varma aloittaja, mutta viime kaudella erinomaisesti pelannut Rob Holding alkaa lähestyä pelikuntoa. Neljän linjalla pelatessa toisen topparin paikasta siis taistelevat mitä ilmeisemmin Luiz ja Holding.