Mitä on kannattaminen?

24.7.2019

Mikäli Googlen Translator -palvelussa olisi valittavana jalkapallon kieli ja syöttäisin suomi - jalkapallo - suomi -sanakirjaan kysymyksen: "Mikä on elämän tarkoitus?", tarjoaisi palvelu jalkapallokielisen käännöksen "Mitä on kannattaminen?".  Elämän tarkoituksen selvittäminen lienee ihmiskunnan vaikeimmin selvitettäviä asioita. Samalla se on myös helpoin, koska kysymykseen ei ole olemassa yhtään väärää vastausta. Jokainen kokee elämän tarkoituksen erilaisena. Samat asiat pätevät myös jalkapallon- tai ihan minkä tahansa muun urheilun kannattamiseen. Mielestäni ei siis ole olemassa väärää tapaa kannattaa.


Aloitan nyt kertomalla muutaman sanan itsestäni. Tämä ei ole millään tapaa oodi itselleni, vaan omia taustojani avaamalla jatkossa olevasta kynäilystä on saatavissa enemmän irti. Olen 34 -vuotias Seinäjoella asuva, mutta Vaasassa syntynyt Arsenal -kannattaja.  Perheeseeni kuuluu avopuoliso sekä koira. Työaikani on pääosin arkisin tehtävää 8-17 työtä. Urheilu on ollut iso osassa koko elämäni ajan. Olen pelannut tähän kevääseen saakka salibandya kilpatasolla viimeisen 15 vuoden ajan. Jalkapalloa pelasin b-junioreihin saakka. Nyt olen täyttänyt salibandyn jättämän tyhjiön pelaamalla jalkapalloa 5. divarissa Nurmon Pallossa.


Seuraavassa lyhyt kuvaus normaalista arkipäivästäni.


Kellon soidessa kello 7.15 raahaudun kylpyhuoneeseen. Peilistä minua tuijottaa 84 kiloa suomalaista mies"kauneutta", jonka käsivarteen on tatuoitu nuoruuden Arsenal -suosikkien kuvat. Edessä on jälleen yksi normaali arkipäivä. Ei siis muuta kuin tukkaa taakse ja kohti tulevaa päivää.

 

Kapuan portaat talomme yläkertaan, jossa minulla on talon ainoa huone johon olen saanut valita sisutuksen. Otan vaaterekistä uunituoreen Arsenalin pelipaidan Rob Holdigin nimellä varustettuna. Vedän sen ylleni, verkkarit jalkaan ja repun selkään. Ulkona hyppään pyörän selkään ja lähden polkemaan kohti työpaikkaa.  Joskus matkalla kuuntelen Arsecastia tai muuta jalkapalloaiheista podcastia. Nyt mentiin kuitenkin ihan perinteisellä Spotifyn musiikkitarjonnalla.

 

Työpaikalla kaikki on kuten ennen. Työhuoneeni oven vieressä on nimikyltti Arsenal -logolla varustettuna. Työhuonettani koristaa Arsenalin sekä kasvattajaseurani VPS:n pelipaidat. Huoneen ilmoitustaululla on tulevan kauden otteluohjelma sekä Arsenal -huivi. Työpäiväni alkaa perinteisesti aamukahvilla, jonka nautin Aubameyangin kuvalla varustetusta kahvikupista. Aamukahvipöydässä esimieheni (Chelsean ja SJK:n kannattaja) muistaa naljailla minulle VPS:n surkeasta tilanteesta Veikkausliigassa. Muistutan häntä hänen kannattamiensa seurojen rahoituksesta sekä muovisuudesta. Aamukahvin yhteydessä selaan puhelimestani Twitterin läpi. Feedilläni noin 80 % twiiteistä käsittelee Arsenalia. Tämän jälkeen nopea vilkaisu Arsenal Finlandin Facebook -ryhmään, jossa spekuloidaan meille huhuttujen pelaajien sopivuutta joukkueeseen. Päivä sujuu normaalisti työn merkeissä lounastaukoon asti. Aamupäivän aikana toki vaihdamme ystäväni Joonan kanssa muutaman viestin Arsenaliin liittyen muun elämän filosofoinnin ohella. Olin sopinut lounaan entisen pelikaverini Tommin kanssa. Tommin saapuessa paikalle hän tervehtii minua tuttavallisesti: "COYG". Tommi ei ole Arsenalin kannattaja, mutta tämä tervehtimistapa on jäänyt elämään pelivuosieni ajalta, jolloin osa joukkuekavereista tervehti hallille saapuessa minua tuolla tutulla kirjainyhdistelmällä. Tervehtimistapa sisälsi aikoinaan pientä kuittailua, koska sitä tehtiin alkuun Arsenalin tappioiden jälkeen.  Myöhemmin siitä tuli ihan normaali tapa hallille saapuessa. Lounaalla ei kuitenkaan spekuloitu sen enempää jalkapalloa tai Arsenalia (huom! minulla on muutakin elämä).  Iltapäivällä Markku soitti Arsenal Finlandin hallituksen asioissa ja yritti "nakittaa" minulle lisähommia jotka hänen tulisi hoitaa. Markun tarjous oli tasoa £40 miljoonaa + £1. Kieltäydyin siis siitä, joten Markku joutui tyytymään kohtaloonsa samoin kuin Arsenal Suarez -kaupoissa.

 

Saapuessani kotiin ensimmäisenä minua vastaan tassutteli englanninbulldoggimme nimeltään Özil. Tai no tassuttelu ei ehkä ole oikea sana kuvaamaan herran liikkumista. Rynniminen lienee oikea termi sille, kun 33 kiloa juoksee täydellä vauhdilla ovelle pehmolelujalkapallo suussaan. Parin tunnin norkoilun jälkeen oli aika pakata treenikamat ja suunnata kohti Nurmon pallokenttää eli tuttavallisemmin Nurmon Wembleya. Ennen treenin alkua muutama vääräleuka mainitsi Arsenalin toiminnasta siirtomarkkinoilla naureskellen. Onneksi joukkueessamme on muutama Newcastlen kannattaja ja heitä kuunnellessa tulee melkeinpä hyvä mieli. Jollakin menee vielä huonommin kuin meillä. Treenien jälkeen ilta olikin pelkkää sohvalla makoilua.

 

Syy miksi kerroin omasta päivästäni ei ole halu tuoda itseäni sen enempää julki. Halusin kertoa miten Arsenal vaikuttaa elämääni ja miten iso osa se on normaalia arkea. Kyse ei siis ole vain lauantaina iltapäivisin kello 17.00 alkavasta televisiolle huutamisesta (kiroamisesta) ja laulamisesta, vaan jatkuvasti elämääni vaikuttavista asioista. Arsenalin kannattaminen on myös muokannut ystäväpiiriäni. Minulla on edelleen ManU:n, Liverpoolin ja Barcelonan kannattajia ystävinäni, mutta esimerkiksi nyt katsoessa Whatsapp -keskustelujani, niin kymmenestä edellisestä keskustelukumppanista seitsemän on Arsenalin kannattajia.

 

Jokainen kokee kannattamisen omalla tavallaan ja toisille se on isompi osa elämää kuin toisille. Itselle Arsenalin kannattaminen on tuonut paljon uusia ystäviä ja kokemuksia. Ei siis ollenkaan huono tapa elää, vaikka välillä tappioiden jälkeen elämä tuntuukin tuskalliselta.

 

Ai niin. Tämän kirjoituksen otsikossa oli kysymys. Vastaan siihen lyhyesti. Kannattaminen on minulle 24/7 kestävä elämäntapa.